EVOT part 2. (apua!!)

Juuri kun toivuin ihanan KnitPron katkeamisesta, tuli taas tenkkapoo. Päätin etten osta katkenneen puikon tilalle mitään hätävarapuikkoa vaan tilaan jostain nettikaupasta uudet päät (mikä ihana tekosyy shoppailuun) ja keskittyä sillä välin muihin kutimiin (mikä ihana tekosyy uuden aloittamiseen).

Puikoille valikoitui automaattisesti tulevaa Täydellistä Mekkoa varten ajattelemani pitsihuivi tai -jakku, jonka langaksi olin valinnut varastostani löytyvät kaksi kerää Novitan virkkauslankaa, koska ne ovat Mekkoa ajatellen niin täydellisen värisiä. En tiennyt vielä yhtään mitä teen, mutta mallin on pakko olla suhteellisen nopea ja helppo, että ehtisin saada sen valmiiksi. Sen takia en halunnut missään tapauksessa kutoa suosituksen mukaisilla 2,5 mm:n puikoilla, joten lähdin ensimmäisenä kokeilemaan kuinka suurilla puikoilla Virkkauslankaa olisi ylipäätään mahdollista kutoa. Kokeilu 4 mm:n bambupuikoilla oli aika tuskaa, lanka ei luistanut bambupinnalla yhtään ja puikot olivat liian isot. Kokeilin myös yhtä ajattelemaani mallineuletta, mutta kovalla langalla oli mahdotonta kutoa kolmea nurin yhteen.

Tuskastuin heti kättelyssä niin paljon että siirryin suoraan selaamaan Ravelryssä ohuella langalla toteutettuja pitsihuiveja. Sieltä löytyikin sitten malli, joka oli paitsi ilmainen ja kaunis, myös todella helpon ja nopean kuuloinen: Meandering Vines Shawl. 

Koska kokeilutilkkuuni oli tullut todella ruma aloitusreuna, opettelin varsinaista työtä varten Virolaisia pitsihuiveja -kirjan avulla luomaan silmukat neuloen. Voi pojat se olikin tuolla kovalla puuvillalangalla vaikeaa! Mutta reunasta tuli kaunis ja pääsin työssä nopeasti vauhtiin. Valitsin puikoiksi 3,5 mm bambupyöröt ja ne tuntuivat ihme kyllä nappivalinnalta, kunhan kutoo riittävän löyhää. Pitsipinnasta tulee todella kaunista, puikkokoko näyttää sopivan lankaan ja malliin ja lanka taas sopii puikkoihin ja malliin! Mallikerta on niin helppokin, että tätä kutoo äkkiä.

Mutta sitten tuli se mutta. Loin silmukat perjantaina, ja lauantaina ihmettelin kun kurkussa oli aamupäivällä "hiekkaa", jotain ylimääräistä koko ajan. Illalla yhdestä hampaasta lohkesi paikka ja ajattelin että "hiekka" liittyi jotenkin siihen. Mutta vaiva jatkui ja jatkui. Sunnuntai-iltana aloin viimein kääntää epäilevän katseen Virkkauslankakerään. Olin jo jonkun aikaa nyppinyt kutimesta välillä pieniä tummia nöyhtähippusia pois, mutta olin kuvittelin niiden tulevan jostain meidän lattialta (meillä on -kröhöm- pölyä välillä täällä joskus vähäsen...), mutta kummallinen äkillinen jatkuva hiekkakurkku ei mennyt enää ihan pölyn piikkiin. Sieltähän se syy sitten löytyi kun kaivoi: Virkkauslankakerä on täynnä jotain toista kuitua, joka karvaa ja pistelee nyt minun kurkussani! Ilman tuota karvastelua en olisi hippuja huomannut - kun kerää penkoo, niitä ei niin taajassa ole, vaan niitä pitää ihan etsimällä etsiä ja ainoa isompi löytämäni hippunen oli kirkkaan turkoosi noin sentin mittainen pätkä vahvaa kuitua, näytti ihan muuten virkkauslangan itsensä pätkältä. Mutta kun oireet ovat nyt poistuneet kun testimielessä en ole päivään tuohon lankaan koskenut, on pakko uskoa että siitä karvas kurkku tuli.

Mutta. MITÄ IHMETTÄ TEEN TUON KERÄN KANSSA? Osaako kukaan oikeasti neuvoa? Onko mitään hyötyä tehdä Novitalle valitusta, kun kerä on varmaan tosi vanha (vyöte on vanhanmallinen ja ostosta on aikaa liki vuosi)? Onko ylipäätään mahdollista että noin vähäinen määrä jotain toista kuitua langan seassa voi kutittaa noin pahoin kurkkua? Ja se tärkein: millä ihmeellä saan tuon kerän puhtaaksi?

Voihan ***kele.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: lohtutyönä laitoin puikoille viimeisen kappaleen nyt jo yli vuoden kesken olleesta villatakista, siitä petroolinsinisestä Ainosta. Mikä nautinto! En muistanut ollenkaan kuinka ihana tuota on kutoa. <3 Löyhäkierteinen pehmeä täysvillalanka hyväilee sormia, helmineule tuntuu hyvältä ja silmukat soljuvat kuin itsekseen isoilla puikoilla. :)

Ja tulihan tässä yksi aivan uskomaton iloinen Ei-Voi-Olla-Totta -juttu: voitin arvonnassa! Ekaa kertaa elämässäni pääpalkinnon! PäiviH Tanssivat Puikot -blogista järjesti arvonnan ja minä voitin pääpalkintona olleen Neulekirjan! Ihana kirja kolahti tänään postilaatikkoon, ja pakko se oli uskoa, että minä voitin. Upeita kuvia siinä kirjassa. Taskutsi-paidat, Fine van Brooklyn -sukat ja Myrtti-lapaset alkoivat houkuttaa... Ja mielessä soi runo ken söi Kesävoin.

Ei voi olla totta

Juuri kun olin päässyt viimein vauhtiin tuossa kudo-pura-kudo-pura -pipossa enkä ollut purkanut moneen kymmeneen kerrokseen enää mitään, kuului yhtäkkiä naps.

Puikko katkesi! Ihana KnitPron pyöröpuikkoni. Ainoa KnitPron pyöröpuikkoni. Ainoa 40 cm:n pyöröpuikkoni.

En siis kudo sitä pipoa! Olin jo hyvässä vaiheessa, kohta olisin saanut ruveta tekemään kudo-pura-kudo -kuviota päälaen kavennuksiin. Pentele, kohta olisin saanut vaihtaa sukkapuikkoihin! Voisin minä nytkin niihin toki vaihtaa, mutta kuka oikeasti kutoo pipoa sukkapuikoilla? Varsinkaan palmikkopipoa? Palmikonkierron takia tämäkin puikko napsahti, neljän silmukan kutominen työn edessä olevalta apupuikolta oli liian akrobaattista.

Tietenkin tämän piti sattua vielä perjantai-iltana. En saa mistään tähän hätään puikkoa ainakaan viikkoon, ellen tyydy muovipuikkoihin. Paikallisissa kaupoissa ei ole Knitpron siimoja 40-senttisinä. Päitä ja isompia siimoja kyllä on.

Voihan...

Eikä kuvanlisäyskään toimi...

Ja ahistaa. Lukeekohan näitä mun jorinoita kukaan?

Edit: nyt sai lisättyä kuvan. Kikkailla piti siinäkin.

Iisakinkirkon rakennusaineita

Olen innoissani!
Löysin lainassa olevista lehdistä maailman kauneimman mekon mallin:

 

Kaupasta siihen täydellisesti sopivat, maailman kauneimmat tekotarpeet:

 

 

Ja omista kätköistä kauniin ja täydellisen värisen langan mekon pariksi sopivan pitsijakkuun:

Mutta. Kauniin, joka kohdasta täydellisen mekon kaavoista loppuvat koot kesken! Suurin koko on 42, minä taas tarvitsisin koon 46. Minun täytyy siis elämäni ensimmäisen kerran kokeilla kaavan suurentamista, eikä minulla ole kaavoittamisesta mitään kokemusta. Apua.

Ja.  Mekon hihoihin varaamani huippulaatuinen pitsi on aivan erilaista kuin mallissa: painavaa, joustavaa, laskeutuvaa. Minun täytyy siis elämäni ensimmäisen kerran ommella pitsiä ja tylliä kerroksittain, eikä se pitsi ole oikeaa laatua! Apua.

Ja. Löytönä edullisesti ostettu, kaunis ja kiiltävä virkkauslanka on niin ohutta, eikä minulla ole edes kolmea viikkoa aikaa. Minun täytyy siis elämäni ensimmäisen kerran kokeilla ison pitsineuleen tekemistä aivan äärettömän ohuesta langasta tietämättä edes vielä teenkö jakkua, liiviä vai huivia. Apua.

Mutta. Jos näistä tulee vähänkään mitä ajattelen, minulla ei ole ollut koskaan itselleni mitään näin kaunista itsetehtyä! Ei mitään, mistä tulisi näin hyvä mieli jo etukäteen. Ei kankaita ja tarvikkeita, joita tekee vain mieli silitellä.

P.S. En minä toki mekosta ihan tuollaista tee, en noin pitkää helmaa, en noin utuista lopputulosta, en noin kimaltavaa ja juhlavaa. Mutta kyllä minä tyllipitsihihat teen! Ja helmaan tuon kauniin kirjailunauhan. Ja miehustaankin pitsiä, jos se vain käy. En helmiä kuitenkaan laita. Enkä paljetteja. Paitsi jos mekko kaipaa...

Hörhö. Minä olen tämän mekon kanssa hörhö, ja onnellisen ylpeä siitä! Minäkin saan olla prinsessa, joskus? :)

Iisakinkirkko alle kuukaudessa?

Tammikuu yllätti valtavalla käsityömanialla. Tosin tällä hetkellä enemmän on suunnitelmia kuin tulosta.

Viimeinen joululahja on päättelyä vaille valmis! Mutta muu sitten takkuaakin. Joululahjan kaveriksi tuleva pipo ei ota edetäkseen, vaan joutuu vähän väliä purkutuomion alle. Syy on kyllä täysin kutojan - miksi ihmeessä pitää varmuuden vuoksi tehdä toisin, kun on kuitenkin ensin laskenut silmukat tismalleen täsmääviksi? Tuota reunusta en kyllä kehtaa purkaa, vaikka pelottaa, että sekin on hiukan nafti. Iloinenkin puoli tuossa tekeleessä on: ensimmäiset hankkimani KnitPron vaihdettavilla päillä olevat pyöröpuikot ovat aika ihanat. :) Päitä (ja siimojakin) pitäisi saada nyt lisää. Mistä, on vain kysymys. Paikallisista kaupoista ei toisessa ainakaan ollut (ylläri).

Niin, ne suunnitelmat... Meidän pikku-ukon syntymäpäivät ovat alle kuukauden päästä, ja minä hullu sain eilen illalla unta odotellessani idean, että teen synttäreitä varten itselleni sekä mekon että kudotun pitsijakun! Mekon ompeleminen voi vielä onnistuakin, vaikka suunnitelma on kyllä monihyväinen, itse kaavoitettava (kuulostaa minusta erittäin pahalta) ja sisältää mm. kirjontaa helmassa (jossa voi kyllä hiukan huijata ja käyttää kirjonnan sijasta toista kangasta), mutta en käsitä millä ajalla muka kudon vielä jonkun jakun valmiiksi! :O Idea ja ohje jakkuun on kyllä olemassa, joskin tarkoitus on ottaa ohjeesta lähinnä mitat ja jakun malli ja vaihtaa kaikki muu, eli sekä lanka, tekotapa (virkkauksesta kutomiseen) että pitsimalli. Uu jea, saa nähdä saanko edes aloitettua tätä suurisuuntaista suunnitelmaani!

Muihin ideoihin kuuluu muun muassa koiran takin kutominen - minulla on varastossa lankaa, jolle ei oikein ole löytynyt käyttötarkoitusta, ja koiran takki oli älynväläykseni langan tuhoamiseksi. Koiraraukka palelee ulkona noilla parinkymmenen pakkasilla, kun joutuu välillä odottelemaan paikallaan, joten takki olisi tarpeen. Toisaalta epäilen suuresti, haluaako Vahti alistua takin pitämiseen vai tuhoaako se takin mieluummin heti... Mutta ainahan voi yrittää.

Toinen idea on pannunaluset. Ostin viimein Novitan talvinumeron, vaikka kauan hangoittelin vastaan - ensiselauksella kun ei sattunut siinä yhtään kivaa mallia silmiin. Nyt enemmän selattuani olen mieltynyt muutamiin malleihin - se punainen kaunis palmikkojakku seitsemästä veljeksestä olisi aika ihana - ja ostin siksi lehden itsellenikin. Ihailin jo muutama päivä sitten Huopasesta tehtyjä pannunalusia, ja kun eilen havaitsin meillä akuutin pannunalustapuutteen, oli suunnitelma valmis. Pannunalustoja, mutta ei pelkästään Huopasesta, vaan kaveriksi joululahjaksi saamaani ihanaa Eskimoa, että saisin testata sen huopuvuutta ja neulepintaa.

Millähän ajalla minä tämän kaiken teen?

Kuinkas sitten kävikään?

Innokkaasti ja vauhdilla alkanut neulesyksy vähän lässähti loppua kohden. Tai oikeammin neuleblogisyksy lässähti, kun tuli niin tolkuton kiire! Neulesyksy sen sijaan ei lässähtänyt, päinvastoin. Tosin aloin kutoa joululahjoja jo marraskuun puolivälissä, ja silti vieläkin yksi jälkikäteislahja on kesken. Sinänsä lahjat eivät olleet mitenkään hurjan kunnianhimoisia - kudoin yhteensä viidet hanskat nämä jälkikäteistoimituksessa olevat mukaan lukien - mutta kun en ehdi kutoa läheskään aina kun haluaisin, aikaa meni.

Mutta asiaan: tässä se on, viimeisenä mahdollisena päivänä

SYTYCK2010FINLAND -kooste

...eli kuinkas sitten kävikään...

Tuoreena blogimaailman tulokkaana innostuin heti, kun syksyn alussa huomasin Sytyck-haasteen. Haa, jotain minulle, joka aina kaipaan haasteita ja porkkanoita ja kilpailua!

Tanssikategorioista niin moni olisi sopinut, että päädyin sitten ilmoittamaan itseni Streetin tanssijaksi. Tulevaa haastetta en osannut yhtään aavistella, joskin hiljaisesti toivoin vähän Valssia ja foxtrottia, Heavy Metalia tai jopa koreografia. Taisin kuitenkin kuiskata toiveita vähän karjumalla, kun emo yllätti takavasemmalta ja juuri sillä pahimmalla: sain haasteeksi Lattarit! Minä, joka en yleensä ole harrastanut pahemmin minkäänlaisia muotoiltuja neuleita, koska olen kuvitellut ettei vartaloni salli sellaisia.

Sen verran napakasti emo osui nappiin, että minulla meni sormi suuhun. Mitäs nyt tehdään? Innostuin kyllä haasteesta valtavasti, ja suunnitelmissani lähdin soitellen sotaan. Julistin yhdistäväni kilpailutyöhöni kaikkia mahdollisia haasteita, ja suuruudenhulluna tietenkin olin jo toteuttamassa kahtakin työtä. Julistin innolla tekeväni tämän työn viimeisen päälle eli käyttäväni jotain laadukasta ja uutta lankaa, ei ainakaan Novitaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään...

Aloitin haasteen kimppuun käymisen ankaralla lehtien selailulla. Vaihtoehtoja oli esillä vaikka millä mitalla ja muutaman kerran jo valitsinkin mitä teen, mutta aina löysin valitsemastani mallista jonkun vian. Joko malli ei ollutkaan riittävän kaunis, tai riittävän lattari, tai sitten se oli kallis nettilataus, tai sitten suurinpiirtein hepreankielinen, tai sitten siitä puuttui jokin tietty jippo, jonka olin ajatellut pakolla sisällyttäväni haasteneuleeseen pakko opetella -juttuna. Niin kuin lyhennetyt kerrokset ja muotolaskokset.

Seinäjoen käsityömessujen huumassa jo löysin mukamas täydellisen langankin tulevaan työhöni, mutta lopulta se osoittautui virhevalinnaksi. Mikään ajattelemani malli ei sopinut ainakaan sille langalle!

Kun mikään malli ei läpäissyt ankaraa seulaani, aloin pureutua haasteeseen uusien tekniikoiden kautta. Tarkoitushan oli haastaa itsensä opettelemalla jotain oman mukavuusalueensa ulkopuolelta, ja kun Lattareiden esittelyssä oli mainittu erilaiset muotoilut eli kavennukset, lisäykset ja ennen kaikkea ne kuuluisat lyhennetyt kerrokset, päätin että nythän minä sitten opettelen ne ja opettelen samalla tekemään - vihdoin ja viimein - myös mallitilkkuja ja laskemaan kunnolla tarvittavia silmukkamääriä.

Sisuuntuneena aloin urakoida ja sain aikaan kolme mallitilkkua ja yhden kokeilutyön. Kokeilin viittä erilaista mallineuletta, neljää kaventamistapaa (joista tosin melkeinpä kaikki olivat ennestään tuttuja) ja samalla yhtä uutta tapaa sekä silmukoiden päättelyyn että niiden luomiseen. Jälkikäteen tämä oli varmaan kaikkein hyödyllisin vaihe haasteessa - opin, että kokeilu ja uuden opettelu todella kannattaa! Paitsi että opin lyhennettyjen kerrosten idean ja huomasin että kaventaa (ja lisätä) voi monella tavalla, tulin kokeilleeksi myös kaikkea muuta tarpeellista. Parhaita löytöjä olivat nuo uudet luonti- ja päättelytavat, jotka jäivät heti käyttöön.

Kokeiluvaiheen tulosta oli myös se, että kirjastoni alkoi karttua. Koska en jostain syystä hoksannut mistään ohjeesta, miten lyhennetyillä kerroksilla voi tehdä neuleisiin muotoja (lyhennettyjen kerrosten tekniikka avautui kyllä suhteellisen helposti ja hoksasin kyllä senkin, että niillä voi korottaa jotain neuleen osaa, mutta niiden sijoittamista esimerkiksi rintamuotoiluja varten en keksinyt), selasin ohjekirjoja ahkeraan ja tein löydön, joka päätyi sitten kirjahyllyynikin. Betty Barndenista tuli uusi idolini ja huomasin samalla sen, että kokeneenkin kutojan kannattaa aina aika ajoin päivittää tekniikkatietojaankin ja lukea ihan perusoppaita ja vinkkejä.

Kun Sytyck toden teolla starttasi, olin kyllä kokeiluneuleessani jo pitkällä mutta lopullisen työn mallia saati lankaa en osannut vieläkään päättää. Omankaan suunnittelu ei oikein luonnistanut. Hermostuneena mallin valinnan vaikeuteen tilasin paikallisen kirjakaupan kautta kirjan, jonka malleja olin Ravelryssä ihaillut.

Kirjan saavuttua ehdin kuitenkin löytää netistä mieleisen mallin ja varastoista löytyi jopa siihen sopiva lanka - Novitan halvanhalpa Tiina. Mallikaan ei ollut mikään kovin sensuelli, ei siis lähelläkään alkuperäisiä julistuksiani! Mutta. Se sisälsi liki kaikkia niitä muotoiluja, jotka työhöni olin ajatellut upottaa, se oli kaunis ja sopiva tyyliini, ja silti jotain uutta. Haasteena oli vielä englannin kieli, jolla toteutettuja ohjeita en koskaan aiemmin ollut uskaltanut toteuttaa.

Innoissani loin silmukat - ja innoissani selasin ostamaani Knitting Lingerie Style -kirjaa. Halusin edelleen toteuttaa jotakin siitäkin, ja silti tiesin, etten ehkä ehdi saada valmiiksi mitään.

Ja niin kävikin. Joululahjat alkoivat painaa päälle, joulu painoi päälle, työt painoivat päälle... Kun uudenvuoden raketit ampaisivat taivaalle ja kello kumahti Sytyckille, minulla oli valmiina vain helmakaitale uuteen työhön ja keskeneräinen kokeilutyö - josta itse asiassa harkitsin vakaasti varsinaista kilpailutyötäni, mutta hylkäsin idean diskauksen pelossa, sillä silmukat työhön oli luotu paljon ennen shown alkamista.

Mutta pääsin maaliin ja olen tyytyväinen! Sillä opin hyvin paljon Sytyckin aikana ja haastoin itseni ihan kuin tarkoitus olikin. Ehkä paras oppi haasteesta oli se, että aina kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti uusia asioita ja varsinkin sellaisia, jotka eivät kuulu välttämättä omaan tyyliin tehdä asioita. Oli erittäin virkistävää selailla lehtiä, kirjoja ja nettiä aivan toisenlaisin tarkoitusperin kuin yleensä malleja etsiessä. Oli myös suunnattoman hyödyllistä opetella uusia tapoja tehdä tuttuja perusasioita ja käydä samalla perustekniikoita läpi muutenkin.

Vaikka en saanut työtäni valmiiksi, voitin itseni ainakin jollain saralla. Tästä lähtien tulen opettelemaan säännöllisesti uusia asioita - ja opettelemaan niitä siis nimenomaan niistä perustekniikoista, jotka olen erehtynyt luulemaan hallitsevani täydellisesti. Lisäksi katson aivan eri silmin neuleiden malleja ja muotoiluja - nyt tiedän, että suorakulmainen laatikkomalli ei suinkaan ole minullekaan aina se pukevin.

Syty(CK)tys

Kylläpä on tullut pitkä tauko päivityksiin! Aika tuntuu vaan karkaavan käsistä, vaikken ole edes töissä. Tai no, nyt olen kyllä töissäkin, tallipäiviä teen välillä. Ihanaa saada lihaksensa kipeiksi oikeissa töissä, mutta vuodenaika on kyllä kamala. Tulee niin kylmä kun ensin tulee kuuma! Ja silmälasit on aina huurussa.

Päivitystauko johtuu osin siitäkin, että olen keskittynyt aika lailla joululahjojen kutomiseen. Niitä taas ei voi oikein esitellä vielä, kun en tiedä lukevatko lahjojen saajat tätä (tai lukeeko ylipäätään kukaan? Joskus kyllä epäilyttää, kun on niin kovin hiljaista!), vaikka mieli kyllä tekisi. Nytkin uusin valmistunut oli niin nappisuoritus, että tekisi oikeasti mieli laittaa kuva! Paitsi että onnistuin ulkonäössä ja koossa, onnistuin langankin kanssa. Minulla oli ihanaa meleerattua tumman marjapuuron/violetin väristä Jussia (väri josta en yleensä ole pitänyt, tässä kuitenkin toimi upeasti) kaksi kerää, ja koska haluaisin tehdä tästä jotain muutakin, toivoin varpaatkin ristissä, että lahjaan riittäisi yksi kerä. Ja se riitti! Pieni nöttönen jäi, joten toinen kerä jäi korkkaamatta. Tosin ilo on aika lyhytaikainen, lankakaupasta oli nimittäin myyty tämä väri kokonaan loppuun. Oli siellä erilaisia marjapuuron tai violetin värisiä Jusseja kyllä jonkun verran, mutta kutakin väriä oli vain pari kerää. Olin niin kovasti toivonut että voisin tehdä tuosta itselleni jotain isompaa, mutta ei se ainakaan vielä onnistu! Kaupassa luulin kyllä jo hetken, että sain kahden kerän täydennyksen tämän hetken varastoon, mutta sekin osoittautui harhaksi: väri ei ollutkaan sama, kuin tuossa kotona olevassa kerässä. Sävy olikin violettisempi ja paljon vähemmän meleerattu. Kovasti kiinnostaisikin, jos joltakulta löytyi Jussin väriä 832 edes pari-kolme kerää (mieluiten tietysti vaikka neljä tai viisi), ostaisin varmasti pois!

SYTYCK-projektini pyllähti jo kerran, ja vähän epävarmasti se vieläkin etenee. En tiedä mitä oikeasti ehdin tehdä! Sillä haluaisin edelleen tehdä kaksi työtä. Knitting Lingerie Style -kirja kotiutui hyllyyn jo viikko sitten, ja siinä on kasapäin niin ihania malleja, että jotain haluaisin siitä Sytyckin puitteissa toteuttaa. Parhaimpien ohjeiden tiheydet eivät vaan ihan täsmää ajattelemiini lankoihin. Sitten on vielä tämä toinen työ, jonka itse asiassa jo aloitin... Törmäsin nimittäin netissä Berrocon sivuilla aivan ihaniin ilmaisiin malleihin, ja niistä löytyi SYTYCKiä vartenkin ihan täydellinen työ, eli Concur. Siinä on sopivan paksu lanka, juuri ne muotoilut joilla haluan itseni haastaa, kaunis malli ja kaiken päälle se on sen näköinen, että voisi istua minullekin nätisti. Kun hyllyistä löytyi vielä tiheydeltään täsmälleen oikeankokoinen lanka (alkusyksystä todella halvalla ihan toiseen projektiin ostettu Novitan Tiina, joka yllätti positiivisesti ja osoittautui aivan ihanaksi langaksi), päätin välittömästi että tämä on SYTYCK-työni!

Ihan ohjeen mukaan en kuitenkaan tee, sillä vaikka alaosan poikittain neulottu joustinneule on ihan nätti, toivoin jotain vielä nätimpää. Niinpä teinkin muutaman palmikkokokeilun ja parin puretun alun jälkeen päätin tehdä alareunaan joustinneuleen sijasta kaksi vierekkäistä palmikkoa. Kuvassa on reunakaitale hyvän matkaa yli puolivälissä.

Tämän paidan teen siis ehdottomasti SYTYCKin puitteissa valmiiksi, jos vain ehdin. En vain ole ihan varma onko tämäkään tarpeeksi lattari... Ja kun haluaisin tosiaan kutoa jotain hyvin sensuellia ja kaunistakin tuosta Lingerie Style -kirjasta! Vaikeaa tämä päättäminen. Varsinkin kun ei tiedä mitä ehtii.

Pieni paratiisi

Päässäni soi Sir Elwoodin uusin (se pitkästä aikaa, tai ehkä ikinä, onnistunein) laulu Sataa kaatamalla, kun ajelin eilen kaupungille marraskuun harmaan ankeassa vesisateessa. Se laulu tunnelmineen häipyi kuitenkin pian taustalle, kun ankean harmauden keskeltä löytyi pieni värejä hehkuva paratiisi, jonka olemassaolosta en ollut ennen edellistä päivää tiennyt mitään. Täältä, kotikaupungista!

Pienestä paratiisista kuulin kudontapiirissä, kun kyselin muutaman mattolangan alkuperää. Kuulin hämmästyksekseni, että ne ovat täältä Jämsästä, sellaisesta paikallisen huopatehtaan kaupasta josta en ollut aiemmin kuullutkaan! Tiesin että Jämsä on huopakaupunki, mutta luulin ettei tehtaita voi millään enää näinä maailmanaikoina olla montaa jäljellä. Kesällä tein äitini kanssa kierroksen niiden huopatehtaiden liikkeissä, joiden olemassaolosta tiesin, eli Alhon Huopatehtaalla ja Lahtisilla. Kummatkin liikkeet olivat aika pieniä, mutta huopatuotteet olivat hienoja, ja ennen kaikkea oli upea nähdä, että vieläkin on olemassa pieniä paikallisia yrittäjiä. Alhon tehtaan liikkeeseen ihastuin loppujen lopuksi vielä Lahtisia enemmän, sillä siellä oli tarjolla itse käsin tekeville parempi valikoima materiaalia. Ei sekään valikoima mikään aivan hirmu laaja ollut, mutta kun siellä oli huovan lisäksi lankojakin!

Kesän kierroksen jälkeen huomasin yhtäkkiä Suuren käsityölehden mainoksista, että onhan täällä kolmaskin huopatehdas, Koskenpäällä. Se tuntui jo ihmeelliseltä - en olisi uskonut, että huopalaakson vanhoista yrityksistä on niin monta vielä jäljellä. Vielä suurempi yllätys oli kuitenkin kuulla, että Jämsässä on vielä neljäskin huopatehdas toiminnassa, ihan oikeasti! Hiukan kyllä ihmettelinkin jo kesällä sitä, että Alhon Huopatehtaalla myynnissä olleiden lankojen vyötteissä ei lukenutkaan Alhon Huopatehdas, vaan Jämsän huopatehdas. En silti osannut tosissani epäillä, että vyöte kertoi enemmän kuin osasin silloin lukea.

Nyt tiedän, ja olen ihan haltioissani löydöstä edelleen. Jämsän keskustasta, hylätyltä näyttäneen rakennuksen päädystä löytyi lankataivas. Vanha nimi hämää, sillä Jämsän Huopatehdas valmistaa ennen kaikkea - todellakin - lankoja. Valikoimissa on Sohwi -shaalilankaa, Erämiehen sukkalankaa, Retu-sukkalankaa, vyötteetöntä teollisuudelle menevää Sohwin sukulaislankaa, mattolankaa, hahtuvalankaa ja lisäksi erilaisia vyötteettömiä lankoja, joissa taitaa olla paljon satunnaiseriä. Varsinkin Sohwissa ja sen sukulaislangassa sekä hahtuvalangassa oli aivan uskomattoman monipuolinen ja kaunis värikartta, eivätkä langat ole hinnalla pilattujakaan! Ihmettelin silmät levällään valikoimaa, ja yritin sulattaa sitä, että kotipaikkakunnallani ihan oikeasti valmistetaan lankaa ja vielä näin monissa väreissä ja laaduissakin. Olen jo pitkään halunnut kannattaa ostoksissani kotimaista ja mieluummin vielä paikallista, mutta en olisi uskonut, että se olisi jopa langoissa mahdollista.

Huopatehtaan langan raaka-aine ei ole tokikaan kotimaista, ja villissä mielikuvituksessa aloin jo elätellä hulluja unelmia siitä, miten voisin ottaa meille lampaita ja alpakoita, niin että Huopatehdas voisi markkinoida sataprosenttisesti kotimaista lankaa... Toruin itseäni välittömästi pöljistä ideoista, mutta jäin siltiin leijumaan ihaniin lankaunelmapilviin. Voi taivas, tuolla värivalikoimallahan voisin siirtyä käyttämään liki pelkästään paikallisia lankoja!

Koska Huopatehtaan lanka menee käsittääkseni ensisijaisesti teollisuudelle tai kankaankudontaan saalilangoiksi, ei langoille ollut hahtuvaa lukuunottamatta tiheysohjeita ja puikkosuosituksia. Aikani huokailin ohuemman shaalilangan upeaa vihreää, ja sitten päätin, että pakko on sortua ja ostaa muutama vyyhti, kun tiheyttäkin oli niin paha päältäpäin arvioida. Jos aion jatkossa jotain noista langoista kutoa, on pakko päästä kartalle vahvuudesta, puolustelin ostoksia itselleni. Nyt kirjoituspöydälläni on kaksi kerää ohutta shaalilankaa, toinen maailman upeinta vihreää ja toinen vihertävää vaaleaa harmaata, molemmat odottamassa kokeiluja ja kenties ihan tiettyä projektia, jos vain tiheys on yhtään siihen suuntaan viittaava, että se mielessä olevaan ohjeeseen sopisi.

Mieleni teki ostaa myös hahtuvalankaa, sillä siinä oli myös kertakaikkiaan upeita värejä, ja hintakin oli ihan eri sfääreissä kuin missään olen hahtuvalangalla nähnyt. En kuitenkaan osannut heti ajatella, mitä hahtuvasta kutoisin, joten jätin ajatuksen hautumaan. Myymälään kun on kuitenkin palattava, sillä lankojen lisäksi sieltä löytyy huopatossuja, villapaitoja ja villahousuja, kaikki erinomaisia ideoita joululahjojakin ajatellessa. Ja tokihan lankaakin täytyy tulla hakemaan lisää.

Oi sentään, ei ole marraskuu enää harmaa. :)