Se onnistui kuin onnistuikin ja nyt olen jo ihan virallisesti SYTYCKFinlandin osallistujalistalla. :) Muiden osallistujien blogeja on tullut nyt selattua jonkun verran, ja parilla bongasin analyysin omasta kokemuksesta SYTYCKin eri tanssikategorioissa. Innostuin itsekin miettimään vastaavan kirjoittamista, varsinkin kun netissä on vielä niin vähän tekeleitäni esillä. Jotain ajatuksia siis...
BAARIN TANSSILATTIA ei ole minun paikkani todellisessa elämässä eikä ole tässäkään, sillä en voi oikein laskea itseäni uudeksi tai ainakaan kokemattomaksi tekijäksi. En muista tarkkaan milloin olen kutomisen ja virkkaamisen aloittanut, mutta varmaan hiirenhäntiä olen tehnyt jo ennen kouluun menoa. Ala-asteikäisenä tein jo vaikka mitä, sillä kotioppien lisäksi äiti vei meitä ahkerasti kotiteollisuusyhdistykselle erilaisille käsityökursseille tai muuten vain tekemään. Kun tekniikat ja tekeminen olivat tuttuja jo ennen kuin niitä koulussa opeteltiin, alkoi taipaleeni vähän liian isojen palojen haukkaamisessa jo yläasteaikoina... Seiskaluokalla meidän piti kutoa sukat, minä kudoin monimutkaiset kirjoneulesäärystimet ja niiden kaveriksi lyhytvartiset perussukat. Kasiluokalla piti tehdä villapaita, minä kudoin monimutkaisen pitsineuleen... Se kyllä pitää siis paikkaansa, että hytkyn oman mieleni mukaan!
BALETTI ei sekään todellisessa elämässä olisi minun lajini. Olen kyllä notkea, mutta minulle ei ole suotu koordinaatiokykyä yhtään. Neulemaailmassa baletti voisi kuitenkin olla lajini, olenhan tosiaan tehnyt yhden ensimmäisistä isoista töistäni nimenomaan pitsineuleella! Vaikka kuvakaaviot, langankierrot, ylivetokavennukset ja lisäykset ovat minusta suorastaan ihkuja, totesin hämmästyksekseni, ettei neulomisvuosieni varrelle ole silti kaikkinensa sattunut kovinkaan montaa pitsineuletyötä. Suunnitteilla sen sijaan on monta, sillä pidän pitsineuleesta sekä sen ulkonäön, käyttökelpoisuuden että itse tekemisen kannalta. Mitä monimutkaisempi ja vaikeampi malli, sen parempi!
BOLLYWOOD on vähän siinä kiikun kaakun, voisiko sitä nimittää minun tyylikseni. Vuosia luulin kyllä, että teen nurjan silmukan jotenkin oudosti, sillä koulussa sain aikoinaan heti käsityötuntien alkaessa opettajaltani huutia siitä, että teen sen ihan väärin. Onneksi minun aikanani ei enää ollut tapana pakolla opettaa mitään, ja niin sain pitää äidiltäni ja hänen omalta mummaaltaan oppiman tavan tehdä nurja silmukka pitäen lankaa työn takana. Monta vuotta kuvittelin että se oli jotenkin kummallinen tapa, mutta tänä vuonna törmäsin Lankakomeron blogissa vanhaan pohdintaan nurjan silmukan tekotavasta, ja tajusin että yllättävän moni suomalainen näköjään tekee nurjan samalla tavoin kuin minä eli ns. norjalaisella metodilla. Kiintoisaa sinänsä, että erilaisia tapoja tehdä nurja silmukka on niinkin monta, ja erittäin kiintoisaa sekin, että tuo "norjalainen" tapa tuntuu olevan aika yleinen Suomessa sekä Sveitsissä ja Tanskassa, ainakin noiden linkkien perusteella. Suomalaisella neulekulttuurilla taitaa olla aika paljon yhteistä norjalaisen kanssa? Sinänsä olisi kyllä kiva opetella myös noita muitakin tapoja tehdä nurjaa, sillä ainakin tuo "knitting back" näytti kiintoisalta!
Virkkaamisessa minulla on sitten ihan oikea Bollywood-tapa, pidän nimittäin koukkua ihan tyystin toisella tavalla kuin useimmat, en hienostuneella haarukkaotteella vaan järeästi kourassa niin kuin syömään opetteleva lapsi. ;D Mutta tämähän ei ole virkkaushaaste - luojan kiitos. :)
BROADWAY olisi hyvin voinut olla ykkösvalintani tähän haasteeseen, vaikka tosielämässä en oikealla Broadwaylla viihtyisi. Värit ja kuviot ovat minulle ehkä se tärkein juttu ylipäätään vaatteissa, ja neuleissa erityisesti! Ja mieluummin todellakin enemmän kuin yksi väri kerrallaan, kiitos. Kirjoneuleet tai vähintäänkin hyvin tarkka värien pohtiminen kuuluvat jokaiseen neuletyöhöni. Vaikka osa töistäni voi olla varsin värikylläisiä ja saatan käyttää värejä rohkeastikin yhdistellen, värien käyttööni kuuluu kuitenkin myös tietty tiukkuus: minulla on kuitenkin varsin rajallinen maku (esimerkiksi lila on minusta täydellisen kammottava väri, eivätkä kirkkaat perusväritkään oikein iske minuun ainakaan sellaisinaan) eikä ihan kaikki värillinen siis suinkaan käy minulle. Lisäksi harmonian ja tietynlaisen rauhallisuuden pitää kyllä säilyä, vaikka värejä olisi runsaasti. Aikoinaan olen tehtaillut mm. kirjoneulelapasia perinteisillä monimutkaisilla malleilla käyttäen kahden niukan värin sijaan kuviovärinä pätkä- tai liukuvärjättyä lankaa, mutta niissäkin töissä tavoitteena on ollut kuitenkin tietty rauhallisuus ja harmonia. Toisaalta keväällä yllätin itseni ihailemasta Novitan flip-flop -lankaa, vaikka se olikin inhasti täyttä tekokuitua ja värit olivat minulle epätyypillisiä, juuri sitä kategoriaa mikä ei tavallisesti muuten värikylläiseen tyyliini sovi ollenkaan. Jotain kuitenkin niissä oli sellaista, joka houkutti...DISCO ei tasan ole minun tanssityylini! Eikä neuletyylini. Olen kammonnut mohairia siitä asti, kun minulla yläasteella oli kaunis, höyhenenkevyt ja ohut mohairpaita - jota en yksinkertaisesti pystynyt pitämään, koska se oli niin jumalattoman kuuma! Kasarityyli on jotain kammottavaa, enkä ole oikein koskaan osannut pitää päälläni mitään kiiltävää saati ihailla glitteriä ja kiiltoa. Toisaalta... en tiedä mikä villitys minuun on iskenyt, kun olen nyt ihastunut (noiden outojen värien lisäksi) myös joihinkin kiiltolankoihin. Pari vuotta sitten hamstrasin alennuksesta Novitan Cocosta, jota ostin pari hajakerää vielä kuukausi sitten. Dropsin lankakartastakin aloin ihailla metalliefektilankojen värikirjoa ja sitä miten hienoa olisi yhdistää vaikkapa vihreä efektilanka johonkin tavalliseen vihreään lankaan... ja jonkun aikaa mielessä on pyörinyt ajatus ostaa Novitan Paolaa punaisena ja tehdä siitä jokin jouluneule. En olisi itsestäni uskonut!
HEAVY METAL on laji, josta en vielä oikein tiedä onko se minun juttuni vai ei. Olen nimittäin pienenä kutonut myös koneella, tietenkin... Kotiteollisuusyhdistyksellä olin kurssilla jossa toteutimme kokonaisen villapaidan (kuvittelen olleeni silloin ala-asteikäinen, mutta luultavasti olin kuitenkin yläasteella), ja muistan että koneella neulominen oli ihan mukavaa. Paita vaan ei koskaan päätynyt käyttöön, sillä malli oli ihan kamala, aidointa 1990-lukua eli ihan hirveä. Mutta on se tallella vielä, en vain löytänyt sitä tähän hätään. Neulekoneella en ole tainnut sen jälkeen tehdä mitään, enkä muista tekniikasta enää yhtikäs mitään, mutta juuri keväällä oli puhetta, että saisin äidiltäni hänen toisen koneensa eli paksulanka-Brotherin, kunhan äiti ensin pitäisi kertauskurssin sillä neulomisesta. Neulekoneen riipinraapin -ääni on kyllä tuttuakin tutumpi minulle (sen lisäksi että olen sitä itse kokeillut, olen lapsena monet illat kuunnellut kun äitini kutoi koneella), ja kumman rentouttavaa silläkin jyystäminen on - kunhan silmukat eivät tipu. En ole koskaan ollut sileän suoran kutomisen ystävä, joten isojen sileiden kappaleiden tekemisessä ohuesta (ja miksei paksummastakin langasta) neulekone olisi ihan hyödyksi. Heavy Metal olisi siis tanssilaji, joka tarjoaisi sekä haastetta että hyötyä ja olisi tämänhetkisestä neulekoneen puutteestani huolimatta ihan mahdollinen toteuttaakin.
HIP HOP ei ole ikinä iskenyt minuun eikä iske oikein tässäkään, sillä vaatteen koko, mitat ja neuletiheys ovat minulle aika tärkeitä. En halua tehdä ylisuuria telttoja tai mitään epämääräisyyksiä, vaan pyrin kyllä aina mittoihin osuvaan lopputulokseen. En voi myöskään millään väittää, etten olisi sinut vanhimpien perustyylien kanssa, vaan nimenomaan niistähän kaikki työni ponnistavat. Itsevarma neuloja kyllä olen ja toisinaan kaikesta huolimatta varsin epätarkka neuletiheyden kanssa... Mallitilkkuja kun en viitsisi millään kutoa. Lajejakin kokeilen mielelläni laidasta laitaan, ja senkin tiedostan, että aina lopputulos ei suinkaan ole sitä mitä hain tai varsinkaan oikean kokoinen, kun en jaksa mittailla alkuun tarpeeksi. Toisaalta osun yllättävän usein mallitilkkujen puutteesta huolimatta oikeaan - tai laitan lopputuloksen osumaan - enkä suhtaudu epäonnistumisiin kovin kevyesti. Vaikka en mallitilkkuja teekään ja unohdan toisinaan sen lisäksi mitata työtä alkuvaiheessa, otan kyllä viimeistään ensimmäisen kappaleen jälkeen opikseni ja teen lopputyöstä sitten sen ensimmäisen kappaleen mukaisen. Harvoin siihen joudun kuitenkaan turvautumaan.
KANSANTANSSI kolahtaa kyllä. Palmikot on pop! Yksi varhaisimmista neuletöistäni eli se toinen (tai sitten ensimmäinen, en ole varma) koskaan loppuun tekemäni villapaita sisälsi palmikoita, itse asiassa palmikkojoustinta. Kaikkein vanhin ufoutunut ja jonnekin lapsuudenkodin kätköihin ties kuinka pitkäksi aikaa jo unohtunut neuletyöni on sekin palmikkoa, tai itse asiassa se on oikein klassinen Aran-neule, jossa on monta erilaista pintaneuletta monimutkaisista palmikoista helmineuleisiin ja nyppyihin. Siinä on motivaatio loppunut jo ensimmäiseen kappaleeseen ison työmäärän takia (lanka on ohutta ja minulla oli sitäkin aloittaessa vielä aika vähän ikää ja sitä kautta vähemmän sisua kutoa väkipakolla loppuun jotain, mikä lakkasi huvittamasta), mutta kyllä, pidän palmikoista ja paljon! Tuo vanha ufo oikeastaan kutkuttelisi nyt vähän, sillä olen pitempään haaveillut jonkun monimutkaisen palmikkoneuleen kutomisesta. Valkoinen väri ja suora muoto eivät kyllä houkuta enää niin paljon kuin silloin aikanaan, joten voi olla että se haaveiltu palmikkopusero syntyy jostain muusta langasta ja jollain muulla mallilla...
KOREOGRAFI tahtoisin olla. En ole kuitenkaan julkaissut koskaan ohjeen ohjetta missään, ja nekin neuleet jotka olen "suunnittellut" itse, ovat enemmän tai vähemmän yhdistelmiä kahdesta tai useammasta valmiista mallista, eivät siis puhtaasti omaa suunnittelua. Tai sitten ne ovat vähintään saaneet ideansa jostain valmiista mallista. Tämä olisi kyllä haaste joka olisi kiva ottaa vastaan, sillä olen jo jonkun aikaa haaveillut suunnittelevani jotain alusta loppuun ihan itse. Mieluummin vielä jotain suuritöisempää, ja tietenkin ohjeenkin kirjoittaen....
LATTARIT saattaisivat olla tanssi- ja neulontatyylini, ellen olisi niin hirvittävän laiska. En useinkaan viitsi laskea ja suunnitella ja mittailla kunnolla (varsinkaan en viitsi kutoa mallitilkkuja, kuten moneen kertaan olen todennut), vaan valitsen usein ohjeesta koon summissa tarkistamatta edes sen mittojen sopivuutta itselleni, ja joskus saatan jopa fuskata neuletiheydenkin suhteen. Vaikka haluni on saada nimenomaan istuvia ja itselleni sopivia vaatteita, pusken siis melkein aina eteenpäin luottaen enemmän tuuriin ja ikimottooni lahjattomat treenaa. Eli toisin sanoen uskon sokeasti tuuriini ja siihen, että täydellistä tulee heti kerralla... Useimmiten hullun tuurilla osunkin oikeaan! Tässä olisikin hyvä haaste, laskea ne pikkuyksityiskohdatkin kunnolla jo ennen aloittamista kohdalleen. Kyllä minä kokonaisuuksia lasken sinne päin, mutta vaikkapa hiha-aukon kavennukset teen aina vain mutulla. Hyvästä osumatarkkuudesta huolimatta tulos voisi siis vielä parantua, jos oikeasti miettisin tarkemmin vaikkapa juuri sisäänottoja ja lisäyksiä - ne ja etenkin niiden suunnittelu on kieltämättä heikko kohtani.
POPPING & LOCKING sopisi minulle. Minä todellakin tykkään tehdä pieniä paloja kerrallaan, ja tykkään myös päätellä, ommella, koota, yhdistellä ja viimeistellä! Tosin pingotus ei ole kivaa, eikä kasteleminen, ja silitysrauta ei ole ihan ykkösystäväni. Kappaleiden yhdistäminen ja töiden päätteleminen on kuitenkin aina kivaa!
QUICK-STEP ei ole minun lajini. Ei, vaikka olenkin aika paljon sukkia kutonut ja tykkään tehdä kantapäitä. Silti en vain oikein innostu sukista, jotenkin ne ovat jo ajatuksena tylsä työ. Vaikka sukissa on nykyään vaikka millaisia värejä, kuvioita ja pintoja, en vieläkään osaa oikein ajatella (villa)sukkia muuna kuin käyttötavarana, jossa kaikenlaiset pintaneuleet ovat epäkäytännöllisiä tai jäävät piiloon. Lapasia on niin paljon innostavampi tehdä, sillä niihin on paljon helpompi sijoittaa erilaisia kuvioita ja pintaneuleita häiritsemättä käyttöä! En siis ymmärrä oikein sukkavillitystä, ja erityisen vieraaksi koen nykyään vallalla olevan halun kutoa sukkia jotenkin erikoisesti eli vaikkapa kärjestä aloittaen. Perinteisellä tavalla kun on oikeasti niin hyvä kutoa, jos sukkaa haluaa tehdä. ;)
ROBOTTITANSSI ei iske sekään. Kuten olen jo todennut, olen todella laiska mallitilkkujen tekijä ja varsinkaan yksityiskohtia en millään viitsisi laskea. Olen niin surkea päässälaskija ja lukujen hahmottaja, etten millään kehtaisi ruveta ikinä hommaan. Murtolukujen tarkkuudella menevä laskeminen olisi siis varsinainen haaste!
SATUBALETTI voisi hyvin olla lajini. Kaikkea pientä on niin ihana tehdä! Työt valmistuvat nopeasti (pääsee äkkiä päättelemään :D) ja pienten neuleissa voi niin helposti kokeilla outojakin ideoita tai uusia tekniikoita, kun valmista tulee kuitenkin äkkiä. Pienille on lisäksi niin ihana toteuttaa niitä herkullisia ja söpöjä juttuja, joita ei itselleen millään voi tehdä.STREET ei ehkä tosielämässä olisi tanssilajini, vaikka tietynlainen villi ja vapaa kapinallinen sisälläni elääkin, enkä ikinä ole mielelläni taipunut minkäänlaisiin valmiisiin kaavoihin. Neulemaailmassa street on kaikista kuvaavin laji minulle juuri villin vapauden ja runsaudensarvimaisuuden takia, joten se oli lopulta helpohko valinta omaksi lajikseni tässä haasteessa. Olen tavallaan vähän kahtiajakoinen neuloja: laiska pohjatöiden tekijä, joka pitää suoraan ohjeesta kutomisesta, mutta toisaalta kokeilunhaluinen ja osaava tekijä, joka mielellään muuttaa ohjeissa jotain ja kokeilee harjoittelematta kaikenlaisia uusiakin juttuja. Kutomiseni onkin juuri sellaista, millaiseksi street kuvailussa on määritelty: villi taiteenlaji, joka sisältää osaamista, taitoa ja harjoittelua. En välttämättä kaipaa valmiita ohjeita, ja makuni on tarkka: lopputuloksen täytyy sopia juuri minulle, joko päälleni tai sitten muiden kuin itselle tehtyjen vaatteiden ollessa kyseessä lopputuloksen täytyy sopia mieltymyksiini.
TANGO voisi tosielämässä ollakin minun tanssilajini, etenkin kun se alkaa yllättäen musiikkinakin iskeä - kiitos nykytaitajien oikeasti dramaattisten, kunnon tangosävellysten. Vuosikausia harrastetusta iskelmätangosta en kyllä pidä ja jos joskus väitän niin tekeväni, viekää minut lääkäriin... Neulemaailmassakin tango on minulle samaan tapaan vähän kahtiajakoinen laji. Käsialani on aika tasaista, ja lähes aina saan ongelmitta tiheydeltään juuri ohjeen mukaista jälkeä. Hyvin usein valmis lopputuloskin on täsmälleen sitä, mitä olen ajatellut ja mitä ohjeessakin oletetaan. Silti minussa on niin paljon itsepäisen luojan vikaa, etten ihan taivu tangoon enkä sen valmiisiin askelmerkkeihin. Vaihdan mielelläni ohjeesta ainakin langan tai vähintään värin, sillä makuni on toisinaan kranttu (vaikka pidänkin monenlaisista tyyleistä), ja useinkin vaihtoon menee myös yksityiskohtia, sillä harva valmis malli kolahtaa ihan sellaisenaan. Sinänsä laiskalle pohjatöiden tekijälle valmiin mallin ja ohjeen orjallinen noudattaminen on aika rentouttavaa, ei tarvitse niin paljon stressata sitä sopiiko se paksuudeltaan ihan erilainen lanka sittenkään valittuun silmukkamäärään...
VALSSI JA FOXTROT voisivat nekin olla tosielämän tanssilajejani, ja ne sopivat myös neulemaailmassa. Historoitsijana olen ilman muuta kiinnostunut myös neulemallien historiasta. Olen myös kutonut paljon perinteisillä tekniikoilla ja perinteisiä malleja käyttäen, sillä historiansa lisäksi niissä on paljon sellaista, mistä pidän muutenkin. Itse asiassa valtaosa töistäni on jollain tavoin perinteisiä, joko tekniikan tai mallin osalta, ja todellakin arvostan harrastukseni historiallisuutta ja sitä, miten se kytkee minut lukemattomien naissukupolvien ja taitajien ketjuun. Valitettavasti täytyy häpeäkseni myöntää, etten silti tunne neuletekniikoiden ja -mallien historiaa likikään niin hyvin, kuin historiaa lukeneen neulojan luulisi tuntevan... Tietopuolella olisi siis petrattavaa vielä paljon! Yhdenlainen haaste olisikin tutustua vielä tarkemmin neuleperinteisiin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti